
Tänään Karjaalla tai pitäisikö pikemminkin puhua Raaseporissa viriteltiin jälleen fiilareita. Voimailunäytöksiä oli joka lähtöön ja kohtapuoliin Peppi voimailutankoineen kisaa Masan seinällä junailijat matkaan. Oikeastaan näin lavastenäkökulmasta Jola kisasi meidät perspistutkimuksiin. Ja tämä kuva on nimenomaan perspiksen hahmottamisen avuksi.

Piparmintut kikattaa ja Peppi oikoo sukkiaan. Tunnelma on suorastaan kihelmöivä

Fra Angelicon syvyysvaikutelmat tekivät kovimman vaikutuksen lavastajiin. Seuraavaksi siis tutkitaan lavasteiden tilailluusiota.

Juuh ja tuttua, arkista ja kaksikielistä on tuloillaan. Torikatu - Torggatan, Koulukatu - Skolgatan jne. Sellaista johon kaikki voivat hetkellisesti samaistua, tuntea tutun tuulahduksen, löytää muiston omasta lapsuudestaan, tehdä oman matkansa.

Ehkäpä myös liikennemerkkiarmeija, tietyömaat, ajan jättämät jäljet. Melkoinen tutkimusmatka siis edessä.

Masan seinää tarkasteltiin myös lähinnä junan seisahduspaikalta käsin. Ensin niin kutkuttava yläkulma tuntuu jäävän hieman suuren koivun varjoon ja nyt onkin pohdinnassa pitääkö panderollin olla sittenkin torniosiossa tai alkon merkin alapuolella.